Kotona jälleen. Takana kaksi päivää saaristossa ja ulapalla. Yksikkömme oli työreissulla Kasnäsissä Dragsfjärdissä, eli paikassa, jonka kävimme muutama viikko sitten ukkelin kanssa katsastamassa. Maanantaina paistoi aurinko, tänään oli pilvistä. Kotimatkalla tihnutti vettä, jonka ansiosta luonto tuoksuu nyt huumaavalle alkukesälle. Reissun kohokohta oli retki Bengtskärin majakalle. Sinne oli tunnin merimatka yhteen suuntaan, eli noin 25 kilsaa. Alkumatkan sukkuloimme kallioisten mäntysaarten lomassa. Sitten kasvillisuus väheni, kunnes oli enää muutama kallioluoto jäljellä. Avomeren reunalla - viimeisellä luodolla - sijaitsee Bengtskärin majakka. Sinne on usein vaikea rantautua valtavien tyrskyjen vuoksi, mutta me olimme onnekkaita.
En tiennytkään saaren sotaisasta historiasta. Ja eliöstöstä... Tälläkin hetkellä sarella pesii liki 100 haahkaa. Ja niiden pesiä oli aivan joka puolella, jokaisessa kolossa. Piti varoa askeliaan, ettei karkoittanut munia hautovaa emoa pesältään!
Ja raikas merituuli antoi suloiset unet...
3 kommenttia:
pääsikö majakan torniin asti?
ihanat veden sileäksi hiomat kalliot! oikein odotan, että villestäkin kasvaa tarpeeksi iso, että päästään retkeilemään oikein kunnolla!
haaveena olisi nähdä ja kokea saaristoa enemmän, olen ninn krapu kuin vain voi olla vaikka vettä kunnioitan ja ihailen. alppikrapu...
Kyllä sinne ylöskin ois päässyt, 252 rappusta ja parit tikapuut päälle. Mutta kun katselin sitä spiraalia pohjatasolta ylöspäin, iski omituinen huimaus!! Elikkä laiskuus... Mutta kyllä tuli Hitchcockin Vertigokin mieleen!!!
hmm. sinustahan on kehittymässä taas varsinainen yökyöpeli... ;-)
komeat spiraalirappuset sinne ylös torniin kyllä vie!
huimausta kyllä voi esiintyä, juu...
minä en pysty kävelemään missään korkealla (eikä korkeutta tarvitse olla montaa metriäkään), jos näen kävelypinnan läpi tyhjyyteen. sellaiset metalliritiläraput ja näköalappaikkojen pohjat ovat hirveitä, samoin tutisevat ja heiluvat riippusillat.
muistelen interrailillä nähtyä antiikkista vartiotornia nimes'issä eteläranskassa... 30m korkeutta tyhjää täynnä (ne modernit ritiläraput keskellä tyhjyyttä), kyllä ylös mentiin vielä helposti, mutta se alastulo... eipä ole polvet sen jälkeen enää missään samalla lailla tutisseet!
mitäköhän se kolmas systeri niistä rapuista piti? huimausta ei ainakaan esiintynyt samassa määrin :-D
Lähetä kommentti