tiistaina, heinäkuuta 07, 2009

Porua Porista, torua torista!

No, eihän Porissa sinällään mitään vikaa ole, sievä kaupunki Kokemäenjoen rannalla, ja mukavaa promenadikin keskellä kaupunkia. Ukkeli kävi siellä kilpailemassa golfkentällä.







Mutta meidän yöpyminen oli katastrofi. Lauantai-sunnuntai -välinen yö. Saatiin ainoastaan tupakkahuone, koska hotelli oli turkasen täynnä. Yyterissä oli Beach-futiskarnevaalit, ja koko kaupunki kuhisi juopuneita nuoria. Huone, peti, verhot, seinät ja kaikki lemusivat kuin rankkitynyri. Pistettiin ikkuna auki, mutta se ei auttanut kuin hetkisen. Ikkuna oli suoraan torille, ja siellä alkoi p***uralli. Samat autot kaahasivat aamuviiteen asti ympyrää ja tööttäilivät... Ikkunan alapuolella oli myös terassi, ja sielläkös laulaa loilotettiin. Pistettiin ikkuna kiinni, mutta mölinä jatkui aamuviiteen. Ikkuna ei ollut äänieristetty. Torilla oli tavallista enemmän nuorisoa futistapahtuman johdosta (10 000 tuli kaupunkiin...). Pari kertaa kävi piipaa-auto noukkimassa jonkun. Liekö ambulanssi, koska ulisi... Joku jätkä yritti tulla meidän huoneeseen omalla avaimella, ja toinen uhosi käytävällä aiemmin, että haluutteks turpiin, mutta meinas itse kaatua lattialle siinä heiluessaan. Viiden kieppeillä hotellin ravintola meni kiinni, ja bileet jatkuivat hotellin käytävillä. Vasta kuudelta tuli hiljaista, sen jälkeen torkuttiin pari tuntia. HUH HUH!

Pieni vinkki. Älä koskaan ota viikonloppuna torin puoleista huonetta!

maanantaina, heinäkuuta 06, 2009

Lomailua Saimaan maisemissa

Huokaus, eka viiko lomaa takana päin. Olimme ukkelin sukulaisten kanssa mökkeilemässä, ja välillä vierailimme tuttaviemme saarimökilläkin. Loma oli melko tyypillinen Arjan loma; kun muualla Suomessa hellerajat paukkuivat, Ristiinassa oli 15-19 astetta ja vettäkin tuli. Onneksi oli muutama nätti päivä, niistä jokunen tunnelmakuva. Ja kesäinen Suomi on silti aina kaunis, oli sää sitten mikä oli...
Ja pakkohan oli yhtenä päivänä pelata mölkkyä ja polttaa parit makkarat ;-)