maanantaina, syyskuuta 29, 2008

Toivoa...



..pitää aina olla. Anna vettä nuutuneelle!

Nämä kuvat ovat ihan ensimmäisiä ottamiani koeotoksia, kun uusi kamera tuli taloon reilu vuosi sitten. Heti piti testailla sen ominaisuuksia, mutta sittenpä blogikuvat palautuivatkin ihan liian nopeasti takaisin totuttuun, tuttuun ja tyypilliseen kaavaan. En ees näitä läiskinyt esille...

Elämäntilanteet vaihtelevat aina joko itsellä taikka lähiympäristöllä. Nyt on täällä menossa hieman vaikeampi tilanne, jota seurataan läheltä. Elämän eliksiiriä tarvitaan.

Kuva on otettu samasta kukasta ihan sekunnin välein. Katsontakantakin vaikuttaa ihmisen omaan tulkintaan tilanteesta. Katsellaan siis toiveikkaina tulevaisuuteen!

lauantaina, syyskuuta 27, 2008

Vanhassa vaahterassa...


...on vielä vihreitä lehtiä. Latvus on punertanut jo pitkään, mutta puu on niin suuri, että tähän vanhaan kuvakulmaan ei koko puu mahdu. Ihan ylimmät oksat ovat jo lehdettömät - onpahan huomiseksi haravointijumppaa tiedossa!

keskiviikkona, syyskuuta 24, 2008

Vanha laulu...




...tuoreet kuvat.

Terveiset 2 päivän työmatkalta, vetäydyimme n. 10 hlön kollegaporukalla luonnon hiljaisuuteen meren ääreen mietiskelemään. Ja välillä vähän kirkoteltiinkin... Aamuhartaus meren rannalla (kuvassa vetäjä) avasi silmät tämän päivän kauneudelle. Päiviemme järjestäjä onnistui rakentamaan hyvän kokonaisuuden.

Tässä ote vanhasta laulusta, joka kuvaa menneitä hetkiä hyvin, sekä niitten jälkistä olotilaa. Lisää kuvia tulee myöhemmin, sillä matkaan liittyi kulttuurihistoriaakin. Oli hyvät päivät.

***

Nyt metsä kirkkoni olla saa,
voi täällä palvella Jumalaa,
mun urkuni kauniit soikaa!
- Immi Hellén

Ps. Jälkihuomautus 27.9.
Pistin kuvia päivistä duuniblogin puolelle. Niistä suurin osa on ihmiskuvia, ei maisemia. Blogin pääsee profiilin kautta. Reitti on välillä lukittu, mutta nyt se on toistaiseksi auki...

maanantaina, syyskuuta 22, 2008

Syyspäiväntasaus...









...toi jälleen valon maisemaan!

Pitkän, pitkän harmauden jälkeen aurinko näyttäytyi taivaalla. Itseasiassa se plumpsahti pilvien takaa esiin jo eilen, sunnuntaina, ja jatkoi tänään sitä samaa ilmiötä! Aah, kylläpä sitä olikin jo kauan kaivattu!

Auringon innoittamina lähdimme sunnuntaiautoilemaan rannikolle ja hieman luontoretkeilemäänkin. Kävimme Hangossa, sekä Lappohjalla, josta löytyi hieno Lappohjanranta, josta pätkä kuuluu Uudenmaan virkistysalueyhdistykselle (on osa Natura 2000 -hanketta).

Hienot kankaiset mäntymaat ja usean kilometrin pituinen hiekkaranta olivat ajeltujen kilometrien väärtit. Yllätyin, kuinka olimme ainoat tallustelijat alueella ja vielä niin upealla säällä. Höh, mukavaa, ja sehän sopi meille! Mutta metsästä löytyi sentään tasan yksi vieras pariskunta - mies keräsi sieniä ja rouva puolukoita.

Aijaijai, lisää näitä säitä vaan!

ps. kolme viimeistä kuvaa on otettu Hangon kulmilta. Lappohja oli hiekkaista dyynialuetta ja käkkyräjuurimäntyjä, ei uimakoppeja eikä kallioita...

perjantaina, syyskuuta 12, 2008

Iltapäivänokoset...


...onnistuivat ainakin otukselta. Minäkin yritin.

Otin tänään ns. ylityövapaan. Säätiedotus kun lupasi aurinkoista, ja kuvittelin vielä kenties hieman ruskettuvani. Heinäkuun jälkeen kun ei ole aurinkotuolissa juuri istuttu!

Eikä istuttu nytkään. Aamupäivällä tein sapuskaa ja vähän leivoin. Iltapäivällä keinu houkutti. Pistin päälle villapaidan otin mukaan paksun täkin. Köpsähdin köllöttämään. Jätin hengitysreiän täkkiteltan alta nenän eteen ja sanoin aah.

Piip piip. Hiukkasen tekstailtiin Siken kanssa, sitten käänsin kylkeä ja vedin täkkiä paremmin ympärille. Ulkopuolella 11 astetta.

Aah. Tuuli suhisee ihanasti viereisen vaahteran lehdissä. Mmmm, keinu heilahtelee hissukseen uneen tuuditellen... Jaaha, joku lentokone laskeutuu, päätti ottaa alastuloreitikseen Porvoo-Sipoo -linjan.

Krooh... tsuk tsuk tsuk. Joku naapureista on jo päässyt puimaan! Kylmä ja märkä syksy on tehnyt tepposia monille, ja tulee vielä tekemäänkin. Pellot ovat liian märkiä ja viljat valonpuutteesta raakoja.

Pälpäti pälää... Naapuriston rakkaat sukulaiset, pienet pennut, ovat päässeet koulusta jo, äänet kantautuvat kaukaa .

- AAPUUUVAAA! Näen nenäni edessä jonkun
konekivääripistooliampuma-ase -härvelin. Pennut valtasivat pihamaan. Menen siis sisälle otuksen viereen köllöttelemään...

torstaina, syyskuuta 04, 2008

Pikapyräys Parkanossa...


..mennen tullen junalla. Kävin työkeikalla eestaas Seinäjoella, Parkano on asema matkan varrelta. Ja maiseman havainnointi vahvisti sen, että syksy on tullut oikeasti Suomeen.

Harmaat syyssateet hallitsivat aamupuolta. Iltapäivällä Pohjanmaalla huomasi, että siellä on jo ruskan alkua - meillä täällä etelässä lähinnä kuivia lehtiä puissa.

Ja eipä ollut taaskaan oikeaa kameraa mukana. Tämä on läiskäisty duunikännykällä junan märän ikkunan läpi. Mutta tulipa silti säätila edes jotenkin dokumentoitua ;-)

maanantaina, syyskuuta 01, 2008

Syyskuun ekana aamuna...



...maisema oli kuorrutettu kuuralla!

Aamulla oli pakkasta -0.6 astetta. Melkein myöhästyin työjunasta, koska auton jäiset ikkunat oli raaputettava puhtaiksi!

Uskomaton ilmiö!