Vanhahtavaa

Haa! Löysin vihdoinkin kamerasta tämän värienmuuntonapin! Kirmailin äsken pihalla näpsimässä uudenlaisia kuvia niin tohkeissani, että otuskin taisi päästää pienet naurut, kun tiiraili ikkunasta ryntäilyäni :-D

Viikon vaahtera

Viikon vaahteran kuvakulmaa on hieman vinksautettu aiempiin verrattuna. Syynä oli ruuhka kylätiellä! Kevään myötä moottoripyöräliikenne on vilkastunut, ja tämä meidän ohitse kiemurteleva maalaistie on varsin suosittu reitti.

Uutiset kertoivat, että kasvukausi on kaksi viikkoa myöhässä. Mutta kyllä kevät on nyt voiton puolella! Lämpimillä paikoilla vihertää jo valtavasti ja raparperikin jo pukkaa esiin. Kukkakaupoista haetaan istutuksia pihaa koristamaan

Naapurin sisaruksetkin täyttivät yhteensä 22 vuotta! Kakkukynttilöiden yhteispuhallus sujui mallikkaasti.

Ja ikkunalaudalla oleva oma pieni basilikaviljelmäni rehottaa jo mukavasti. Epäilen kuitenkin, että taisin kylvää ruukkuun liian monta siementä...

Ostin muuten linnuille vielä JOULULYHTEEN. No kun halvalla sain loppuunmyynnistä ;-)

Mutta nyt ulos haravoimaan!

Viipaleita

Kevätpuu - talvipuu

Nyt on se aika vuodesta, kun ilmat lämpenevät. Tästä huolimatta on ajateltava viileneviä iltoja ja tulevaa talvea! Appiukko on aloittanut jokavuotisen puusouvin. On pitkää, pätkää ja halkoja. Kyllä me täällä talvella taas pärjätään!

Viikon vaahtera

Tämän viikon vaahtera onkin fillarivaahtera. Lumet ovat sulaneet ja piha kuivahtanut, joten naapuriston pikku vesselit ovat kaivaneet kulkuvälineensä esille.

Tässä eräänä päivänä Werner (7 v.) esitteli uutta, isoa pyöräänsä. Muisteltiin entisiä vanhoja menovempaimia ja kysyin, että oliko vaikea opetella ajamaan ilman apurattaita. No, heppuhan siihen tuhahti oikein kunnolla ja alkoi opettaa: "Kuulehan. MIKÄÄN ei ole vaikeaa. Se vaan alussa TUNTUU siltä! Pitää vaan harjoitella tarpeeksi. "

Niinpä. Tuon kun muistaisi aina itsekin...

Apuri

Hani-otus ei oikein tykkää tästä tietsikasta. En muka ehdi rapsuttaa sitä tarpeeksi. Niinpä se onkin päättänyt toimia itse, joten se tuo usein turkkinsa tuohon käden ulottuville :-)

SEEPIAN värinen kuva

Tämä kuva on itsessään ilmiö. Se ilmestyi kameraan tuosta noin vaan suit sait sukkelaan. Haluaisin omia sen itse ottamakseni, mutta se on mahdotonta, koska en (vielä) edes osaa ottaa tämän sävyisiä kuvia.

Okei. Oletan, että ilmiön takana on Jonas! Olimme joulukuussa viettämässä anopin 70-vuotisjuhlia Hauholla Miekan maaseutukartanossa. Siellä tuli otettua kuvia paljon. Välillä kamera lojui pöydällä, ja äsköinen nimeltä mainittu nuorimies tutki kameraa uteliaisuudella, koska hän omaa pidemmän kokemuksen tällaisten vempainten käytöstä. Tekniikka siis hallussa. Sitäpaitsi kuvassa on Junnun vaimo, anopin tytär Virpi. Tai sitten tämän räpsäytti Kartanon Kummitus...

Lopputulos on kuitenkin julkaisemisen arvoinen!

PS. Tietoisku:

Ruskea, orgaaninen luonnonväri (CaCO3). Seepialla viitataan paitsi aitoon melaniinista muodostuvaan mustekalapigmenttiin, synteettiseen pigmenttiin sekä tiettyyn rusehtavaan sävyyn; mm. useista digikameroista löytyy sepia-säätö, jolla voidaan ottaa vanhahtavan näköisiä valokuvia. Todellinen seepia on hyvin tummanruskeaa, lähes mustaa ja laimennettaessa se on hieman transparentti.Aito seepia-pigmentti ei kestä hyvin valoa. Seepia saadaan pääasiassa Adrianmerestä löytyvän mustekalan (sepia officinalis [Sepiidae] tai Rossia macrosoma) eritteestä ja rauhasista; musteesta, jota se erittää puolustuksekseen. Mustetta on pigmentti- ja mustekäyttöön saatu myös muista Euroopan rannikoilla elävistä mustekaloista. Mustenesteen väriaine liuotetaan ammoniakkiin ja saostetaan suolahapolla. Pigmenttiä valmistetaan irroittamalla mustepussit nopeasti ja sitten hienontamalla kuivattu muste. Yhden valmistustavan mukaan mustesakka kuivataan, jauhetaan ja keitetään lipeässä.

Linkki: http://www.coloria.net/varit/seepia.htm

Sveitsin vesiä

Reilun viikon loma loppusuoralla, huomenna töihin taas. Oishan tätä vapaata vielä mielellään jatkanut!

Tänään haravoin pihalta kuivia lehtiä ja talven roskia. On muuten tehokasta jumppaa! Iltapäivällä alkoi sataa (hyvä, lputkin lumet sulavat), joten selailinpa edellisinä huhtikuina otettuja kuvia. Nämä kuvat ovat Sveitsistä kaksi vuotta sitten.

Joutsenet uiskentelevat vihreänä kuohuvassa Thunin joessa, joka virtaa samannimisen kaupungin läpi. Thunissa on myös komea linna, josta hienot näköalat Alpeille.

Genevenjärvi kimaltelee auringonvalossa. Kuva on napsaistu junan ikkunasta Montreuxin ja Lausannen väliltä. Rakennustyyli on ihan erilaista kuin Alppien lähellä olevissa kapungeissa.

Maaseudun alppitalot alakerrassa olevine navettoineen - siinä se vasta mielenkiintoinen ilmiö onkin, mutta niistä sitten lisää toisella kerralla :-)

Viipaleita

Viipaleita viikon varrelta

On tämä elämä jatkuva ilmiösarja. Ensi viikolla tällaisia kuvia ei enää saa ;-)

Viikon vaahtera

Huh huh, on ollut monenmoista pääsiäisvilinää ja muutakin menoa. Viikon vaahtera on otettu kyllä lauantain puolella, mutta näkyviin se pääsi vasta vuorokauden vaihduttua sunnuntaiksi. Tulimme juuri kylästä.

No nyt on kuvassa tapahtunut muutoksia edelliseen verrattuna. Lumi on sulanut pihalta ihan silmissä ja aurinkokin on pilkahdellut. Multava maa tuoksuu. Ruoho alkaa vihertää talojen sokkeleitten tuntumassa. Kärpäset pörräävät.

Muitakin kevätilmiöitä on esiintynyt. Ensimmäiset peipposet ilmaantuivat lintulaudalle (tai oikeastaan ne nokkivat maahan pudonneita siemeniä) lauantaina 8.4. Laulun liverryksestä havahduin. Puoli kuuta peipposesta, mutta missä ovat kiurut?

Perjantaina 14.4. kuulin aamulla kurkien "karjuntaa", kun vein roskapussin säiliöön. Ajelimme myöhemmin lumimääräntarkistusreissulle Kaanaaseen, ja huh, sitä riitti. Varjoisan oven edessä oli yli metrin korkuinen keko katolta pudonnutta lunta. Pellotkin olivat vielä lumen peitossa. Melenkiintoista, vaikka välimatkaa on vain noin 30 km. No, paluumatkalla näimme sulalla pellolla kolme kurkea. Olen ylpeä bongauksestamme, sillä Birdlife Finlandin edustaja kertoi samana päivänä radiossa ensimmäisestä omasta kurkihavainnostaan :-)

Menneen päivän ilmiöitä olivat oudosti pukeutuneet hahmot. Isot sekä pienet... Niillä oli punaiset posket, resuiset vaatteet sekä kahvipannut ja luudat mukanaan. Risuilla uhkaillen he veivät meidän suklaat! Ja kehtasivat vielä jättää uhkailuvälineet paikan päälle muistoksi tapahtumasta!

Mutta näin tänään myös kevään ensimmäisen nokkosperhosen!

Kyllä se kevät tulee muuallekin kuin vaahteran ympärille. Tämä hassu blogi kannustaa pitämään kevätaistit avoimempina kuin aikaisempina vuosina. Sitä haluaa nähdä jotain uutta, haistaa heräävän luonnon tuoksut, kuulla päivä päivältä lisääntyvät luontoäänet, tuntea auringon lämmön ihollaan ja kohta toivottavasti maistaa ensimmäiset raparperin alut.

Tää blogi vois olla luontopäiväkirja. Mutta kuinkahan monta vuotta tämä(-kin/-kään) palvelu säilyy? Hmmm..

Säätilan varmistuskuva

Torstai oli ainakin Itä-Uusimaalla ja Sipoossa säätilaltaan kaunis ja aurinkoinen. Me käväistiin tuossa naapurissa 120 km:n päässä Kotkassa, joten on pakko laittaa tämä kuva tähän. Täyspilvisyys! Liittyy myös vastauksena edellisen viestin kommentteihin... Mutta ajettiin yhden soman saaren päähän niin pitkälle kuin pääsi. Ja merkistä päätellen ei eteenpäin ois mentykään. Kiva keikka!

Matkailu on mahtavaa, lähelläkin.

Ja Masille tiedoksi, kyl se meidän suvun sääilmiö on vaan totta. SaharassaKIN oli vuos sitten hurja hiekkamyrsky, kun eihän siellä voi vettä sataa keskellä kevättä...
Saati sitten täällä.

Haa, minneköhän seuraavaksi matkustaisin säähäiriköimään????

Vihreää vettä

Kävimme tänään loma-ajelulla saaristomaisemissa Pyhtään Munapirtissä ja Kotkassa. Ihmettelimme uhkarohkeita pilkkijöitä, jotka vielä hauraalla meren jäällä kevätauringosta nautiskelivat. Siltojen alustat ja salmet olivat jo sulia. Näimme kaksi joutsentakin, mutta olivat mokomat sen verran kaukana, ettei niistä erottanut oliko kysymyksessä Suomen kansallislintu laulujoutsen, vaiko harvinaisempi, ainoastaan rannikolla esiintyvä kyhmyjoutsen.




































Jatkoimme matkaa Maretariumiin. Luulin olevani paraskin kalaekspertti, tunnenhan hauen, mateen, ahvenen ja (öh) savusilakan. No, lahna ja ankeriaskin hahmottuvat. Särki on roskakala, vaikka sitä jotkut syövätkin. Ja kissalle kiisket ;-) Tuusulanjärvestä nousi kuhaa, kun asuimme Järvenpäässä.

Joo. Saahan sitä luulla tuntevansa pyrstönheiluttajat. Kun pääsimme särkikala-altaalle, meni sormi suuhun. Kuvan punaeväinen kala on muuten sorva. Muita särki- eli karppikalojamme ovat seipi, turpa, mutu, säyne, toutain, suutari, sulkava, vimpa, pasuri, salakka, lahna, ruutana ja kivennuoliainen.

Sukeltaja kävi ruokkimassa lohikaloja. Ja nyt huomaan, että tätä päivitystä pitää opetella edelleenkin. Nälkäiset lohet menivät kuvasarjassa ylös ja sukeltaja alas. Mur. Ja käsivaraisella digipokkarilla eivät hämäräkuvat onnistu. Mutta olkoon tämä mainos. Menkää itse katsomaan kaloja paikan päälle. Suomessa uiskentelee enemmään kaloja, kuin osaisi kuvitellakaan. Ihan oikeesti!

Lomasääilmiö

Olen nyt kevätlomalla. Säätila on sellainen, kuin lomallani aina. Sataa, on harmaata ja niin edelleen. Kuka tahansa ystävistäni voi varmentaa tämän ilmiön, niin kovasti olen siitä ähissyt. Aina.

Hassua, että se ilmiö siirtyy mukanani muille maille. Aloin tässä nääs kelailemaan aiempien vuosien kevätlomia.

Ruskeasävyinen kuva on otettu vuosi sitten Egyptistä. Takanani on Assuanin pato ja kimalteleva Nasser-järvi. Ja silloin Saharasta nousi äkillinen hiekkamyrsky...

Toisessa kuvassa ollaan samoihin aikoihin pari vuotta sitten Sveitsissä. Systeri vei kiertoajelulle. Kuvan hahmot ovat siis Kimmo ja Marjo näköalakahvion terassilla. Taustalla Emmenthalin upeat vihreät nurmirinteet lampaineen ja lehmineen, sekä lumihuippuiset Alpit.

Tänä vuonna päätettiin olla kotona. Katso vaahterakuva...

Arjan kokkikoulu

Alkaneen kevätloman kunniaksi päätin tehdä Oikeaa Liharuokaa!

(Vähättelevästi: jauhelihat ja broiskunsuikaleethan sujahtavat meikäläiseltä vikkelästi kattilaan ja pataan. Näppärää ja nopeaa. Ja olenhan myös talouskoulun käynyt ihminen.)

Kokoliha on meillä melko harvinaista herkkua. Siksipä ostinkin tänään possunfilettä pienoisella kunnioituksella. Minä kun grillaankin mieluummin makkaraa kuin umpipunaista lihaa (toivottavasti talouskoulun ope ei näe tätä väittämää). Nyt kumminkin valmistetaan hellalla pataruokaa.

Okei. Viiltelin lihan hennoiksi siivuiksi. Silppusin sipulin. Käräytin ne kummatkin pannulla hiukan liian värillisiksi. Ja nyt olenkin jo kolmatta tuntia hauduttanut sitä lihaa mureaksi ja lisännyt vettä ja kermaa ja taas vettä ja taas jälleen kerran maistanut. Ja maustanut. Ja se liemi roiskuu ympäri liettä, sitä saa pyyhkiä reippaaseen tahtiin puhtaaksi. Ja jos haudutusliemi on liian suolaista, pitää lisätä vettä Mutta se liha ei ole kyllä mureaa vieläkään, vesi haihtuu ja suola jää... Ja onkohan tuossa lihassakaan enää mitään terveysvaikutteisia aineita jäljellä, kun se noin pitkään muhii ja haihtuu?

Siksipä annankin oman varman vinkkini. Osta purkki stroganoffia. On tatusti mureaa. Ja siistiä. Lisää hieman kermaa ja rouhaise myllystä pippuria päälle. Nam. Ja varmuuden vuoksi voit napsaista muutkin päivittäiset vitamiinisi purkista. Passaa kiireisillekin!

Ps. Stroganoff taitaa olla naudanlihasta, jospas tässä olikin possussa vika?

Viikon vaahtera

Vanha vaahtera on melkein samannäköinen kuin viikko sitten. On ollut harmaata, taivaalta on tullut vuorotellen vettä ja räntää. Lumi on muuttunut märäksi sohjoksi. Kevät on virallisestikin pari viikkoa myöhässä. Varhaisperunan viljelijät murehtivat saadaanko juhannukseksi uusia pottuja...

Kuvan väriläikkänä olkoon tuo anopin raidallinen räsymatto!

Hullua

Nyt on pakko kommentoida aivan älytöntä ilmiötä. Stockmannilla on pari kertaa vuodessa hullut päivät. Parempaa nimeä happeningille ei voi keksiä.

Kauppa aukeaa aamukahdeksalta. Huristelin ratikalla töihin kyseisen paikan ohi noin kymmentä vaille. Oven edusta, jalkakäytävä ja ratikkapysäkki pursuili jonottavia ihmisiä. Pulaa jostakin? Kotiin tullessa koko kaupunki kuhisi keltaisia kasseja. Istahdin työkaverin kanssa erääseen juomia tarjoilevaan paikkaan. Olimme ikkunan vieressä. Yritimme bongata sellaisen hetken, ettei Citykäytävällä näkyisi yhtään keltaista kassia. Ei onnistunut, kassivilinä oli valtava.

Mikä ihme saa meidät suomalaiset tuollaisen ostohysterian valtaan? Eihän meillä ole pulaa mistäään?! Mitäköhän niissä kasseissa oli????

Eläväistä

Ukkelillani on vilkas suku.

Jos otan kameran esiin, kuvattavat yleensä jähmettyvät paikoilleen ja irvistävät "kauniisti". Sain kuitenkin kerran Ristiinan mökillä napattua salaa tämän kuvan kolmen sukupolven iltatouhuista. Hahaa, hyvä, että kamera perässä pysyi, sillä näissä kyllä eloa riitti. Kukin puuhaili omiaan. Siksipä pidänkin tästä kuvasta kovasti - aito tilanne!

Olipa kerran ja sen pituinen se

Tarina 1.

Olipa kerran Suomen Karjala. Siellä kasvoi kauniita juhannusruusuja; valkoisia ja punaisia. Ruusujen omistajaperhe joutui yli 60 vuotta sitten sodan syttyessä lähtemään kotipaikkakunnaltaan evakkoon. He pääsivät Mäntsälän Kaanaaseen. Pari ruusunjuurakkoa seurasi mukana. Vuosikymmenten vieriessä ruusut valtasivat itselleen enemmän elintilaa. Paikan nurkat suorastaan rehottivat ruusuista.

Evakkojen jälkeläinen päätti jatkaa perinnettä 2000-luvulla. Hän kaivoi parit juurakot irti, ja kohta Sipoon pihapiirissä historia humisi. Ensimmäinen ruusu kasvaa pörhistyi, toinen vähän versojaan ojenteli.

Tuli maaliskuu 2006 ja nälkäiset jänislaumat. Pienempi taimi järsittiin kokonaan lumirajaa myöten, isommasta karsittiin uudet versot. Piikkisiä kumminkin! Outoja jäniksiä. Kiitokseksi välipalasta jäi pieni (?), sievä papanalauma isomman tynkäruusun juurelle. Lannoitetta... Ja sen pituinen se, uusi kasvu alkakoon!


Tarina 2.

Olipa kerran sammakko, joka yritti loikkia tien poikki. Sen pituinen se

Utua ja harsoja

Unelmankevyttä, seitinohutta...

Ihmisen tekemät harsot tyynessä aamussa.

Verkossa

Noista aikaisemmista pyykkipoikakuvista muistin erikoisen ilmiön viime syksyltä. Eräänä aamuna auringon noustessa koko maailma oli hämähäkinverkkojen peitossa. Tai ainakin melkein. Hämähäkit olivat kieputtaneet seitteihinsä mökin takana olevat pyykkinarut poikineen (30 metriä). Mökin päädyssä oleva sireenipuska oli kokonaan harsovaipan peitossa. Kun auringon valo osui yökosteudesta kimalteleviin säikeisiin, oli näky melkeinpä aavemainen!

Sinisestä vieläkin

Pohdiskelin tuolla alempana sinistä varjoa. Jatkan vielä näillä sinikuvilla leikkimistä. Ikkunakuva on otettu lapista myöskin (Ylläksen laskettelukeskuksen huoltorakennuksen naisten sisävessasta ilman salamaa). Kuvan etuosa on musta, joten pläjäytän sen tähän ihan vaan nähdäkseni, miten se häviää mustaan taustaan. Kokeilua, kokeilua!

Toisessa kuvassa nököttää pyykkipoika narulla. Taivaan sinivalosta ei voi päätellä sitä, mihin vuodenaikaan kuva on otettu. Keskellä päivää kumminkin!