lauantaina, tammikuuta 10, 2009

Tähän päättyi...


...rakkaan avoappiukon maanpäällinen taival.

Me jatkamme vielä matkaamme täällä. Mutta mielessä soi yhä hautajaisissa kuulemamme laulu:

Olen kuullut, on kaupunki tuolla
Yllä maan, päällä pilvien usvain
Luona välkkyväin taivasten rantain
Siellä kerran, ah, olla mä saan
Halleluja, mun lauluni raikuu
Halleluja, mä kaupunkiin kuljen
Vaikka jalkani uupuen vaipuu
Joka askel mun kotiin päin vie

Olen kuullut, on maa ilman vaivaa,
Ilman kyyneltä, taistoa, huolta
Kipu, sairaus, tuskaa ei tuota
Siellä kerran, ah, olla mä saan
Halleluja, siel riemuita voimme
Halleluja, jo epäilys haihtui
Enää koskaan en horjuen kulje
Olen saapunut Jumalan luo

Olen kuullut, on valkoinen puku
Ja on hohtavat kultaiset kruunut
Sekä autuas taivainen suku
Siellä kerran, ah, olla mä saan
Halleluja, nyt henkeni kiittää
Kun jo kuulla voin taivaisen laulun
Side katkee mi' maahan mut liittää
Tiedän, siellä jo pian olla saan

Halleluja, nyt henkeni kiittää
Kun jo kuulla voin taivaisen laulun
Side katkee mi' maahan mut liittää
Tiedän, siellä jo pian olla saan

3 kommenttia:

Sikke kirjoitti...

Lie ollut yksinlauluesitys? Tämä on venäläinen kansansävelmä, joka soi paljon ainakin Sävellahjassa aikoinaan. Kyynelhanat aukeavat kevyesti vaikkei olisikaan hautajaistilaisuus.

On tämä elämä ja varsinkin sen alku ja loppu yhtä suurta mysteeriä. Alku on saamista ja loppu luopumista. Kaikilla meillä sama lähtökohta ja paluu, puitteet vain vaihtelevat.

Tässä arjen keskellä elämä ei vain aina tunnu lahjalta, vaan pikemminkin elämän koulun jälki-istunnolta. Jospa osaisi elää jokapäiväistä elämäänsä huolehtimatta ja murehtimatta turhia, keveästi. Sitten olisi voimia kohdata niitä isojakin vastoinkäymisiä ja kriisejä joita jokaisen kohdalle väistämättä sattuu.

Sikke kirjoitti...

Lie ollut yksinlauluesitys? Tämä on venäläinen kansansävelmä, joka soi paljon ainakin Sävellahjassa aikoinaan. Kyynelhanat aukeavat kevyesti vaikkei olisikaan hautajaistilaisuus.

On tämä elämä ja varsinkin sen alku ja loppu yhtä suurta mysteeriä. Alku on saamista ja loppu luopumista. Kaikilla meillä sama lähtökohta ja paluu, puitteet vain vaihtelevat.

Tässä arjen keskellä elämä ei vain aina tunnu lahjalta, vaan pikemminkin elämän koulun jälki-istunnolta. Jospa osaisi elää jokapäiväistä elämäänsä huolehtimatta ja murehtimatta turhia, keveästi. Sitten olisi voimia kohdata niitä isojakin vastoinkäymisiä ja kriisejä joita jokaisen kohdalle väistämättä sattuu.

Sikke kirjoitti...

kuis näitä ny kaks tuli...